Nettimyynti

  • Onko nettilippua mahdollista vaihtaa paperilippuun ennen tapahtumaa, esimerkiksi jossakin lipunmyyntipaikoista?

    Tämä ei valitettavasti ole mahdollista, sillä järjestäjä ei voi luovuttaa nettimyynnin myyntitietoja kolmansille osapuolille.

  • Olen ostanut lippuni nettimyynnistä lippunsa ostaneelta henkilöltä. Mistä saan tutkintokarttani?

    Saat karttasi Vaakahuoneen Paviljongilta karttojenvaihtopisteeltä. Vuonna 2018 karttojenvaihtopisteitä on kaksi, yksi piste kummassakin Vaakahuoneen päädyssä.

  • Meitä olisi tulossa bussilastillinen. Mitä teen?

    Yli 30 lipun tilauksissa kannattaa ottaa saman tien yhteyttä osoitteeseen aatu (at) utu (piste) fi. Teille laaditaan tilaajakohtainen suunnitelma lippujen ja rannekkeiden lunastamiseksi. Huomaa, että tämä tapa tilata lippuja sulkeutuu aikaisemmin kuin muu lipunmyynti, eikä järjestäjä lunasta varattuja lippuja takaisin.

    Vuonna 2018 kaikki ryhmätilaukset käsitellään Vaakahuoneen Paviljongin alajuoksun puoleisessa päädyssä. Siis siellä minne bussit joka tapauksessa joutuvat ajamaan.

  • En ehdi ajoissa Kisatoimistoon, voiko kaverini lunastaa tutkintokarttani?

    Paperisten ennakkolippujen kohdalla riittää kun annat lipun kaverillesi. Nettilipuissa riittää kunhan kaverisi pystyy esittämään sähköisen lippusi.

  • Apua! Ostin lipun netistä, mutta hukkasin tiedot!

    Älä tee näin. Jos kuitenkin teit, lähetä sähköpostitse pyyntö lipun uudelleenlähettämisestä osoitteeseen a a t u (at) u t u . f i.

     

    PS. Sen sijaan baareissa myytävistä paperilipusta ei ole olemassa järjestäjillä mitään tositetta. Uutta paperilippua emme voi kaivaa mistään kadonneen tilalle. Pitäkää ne tallessa!

  • Miten nettilippu vaihdetaan tutkintokarttaan?

    Netistä ostetut liput vaihdetaan Kisatoimistolla itse AATUn tutkintokarttaan ja rannekkeeseen. Kisatoimisto sijaitsee ravintola Vaakahuoneen Paviljongilla (Linnankatu 40, jokiranta) ja on avoinna kello 12-16 välisenä aikana.

    Akateeminen Aurajokilaivuriyhdistys ry ei ota vastuuta kahden henkilön välillä käydyn kaupan mahdollisista väärinkäytöksistä.

  • Mitkä maksuvälineet käyvät nettimynnissä?

    Nettilippujen myynti tapahtuu Bailataan.fi -sivuston kautta. Huomaathan, että sivulle on aluksi luotava käyttäjätili, joskin saman tilin kautta voit ostaa muidenkin isojen opiskelijatapahtumien lippuja. Maksuvälineinä toimivat yleisimmät pankki- ja luottokortit, kuten Visa Electron.

Tutkinnon suorittaminen

  • Entä jos minulle tulee jotain kysyttävää tapahtuman aikana?

    AATUn Auttava Puhelin palvelee laivurikokelaita niin mahdollisissa kuin mahdottomissakin asioissa numerossa 046 539 2887. Järjestäjät myös seuraavat mahdollisuuksien mukaan sosiaalista mediaa, mutta sitä kautta ei välttämättä kovin reaaliaikaiseen viestintään ennätetä.

  • Onko tutkintopaikoilla mahdollista maksaa kortilla?

    Kaikilla tutkintopaikolla on korttipääte, järjestäjä ei kuitenkaan takaa kaikkien korttien toimivuutta.

    Varaa siis käteistä mukaan matkaan, ts. vältä maksukorttien käyttöä ja suosi käteistä – tällä säästät itsesi, muiden osallistujien sekä ravintolahenkilökunnan aikaa. Vaikka yksi korttimaksutapahtuma ei kestäkään kauaa, tämänkokoisessa tapahtumassa niistä kertyy päivän aikana melkoinen määrä täysin hukkaanheitettyä aikaa. Pankkiautomaatit löytyvät tutkintokartasta!

  • Kuka voi osallistua tutkintoon?

    Tutkinnon voivat suorittaa kaikki yli 18-vuotiaat lipun ostaneet ihmiset. Osallistuakseen ei siis tarvitse olla minkään tietyn yliopiston tai ammattikorkean, tai muunkaan koulun opiskelija.

Jatkobileet

  • Oli niin kovat bileet, että unohdin noutaa merkin. Mitäs nyt sitten?

    Ei huolta. Lähetä karttasi sekä palautusosoitteella ja postimerkillä varustettu kirjekuori yhdistykselle. Osoite löytyy sivun alareunasta. Huomaathan, että myös järjestäjät siirtyvät kesänviettoon, eli kannattaa olla melko nopea ellei halua odotella merkkiään syksyyn saakka.

  • Mikä ihme on itkupiste?

    Itkupisteen asiantuntevat asiantuntijamme ratkaisevat erilaisia huolia, murheita ja turhia toiveita niin tutkinnon kuin muunkin elämän suhteen.

  • Mistä saan haalarimerkkini?

    Haalarimerkkien jakopiste sijaitsee vuonna 2018 Forumissa, jonne pääsee sisäkautta sekä Börsistä että Storagesta. Merkkienjako alkaa kello 21 ja jatkuu kello 00 saakka. Tämänkin jälkeen voit koettaa tavoittaa jonkun järjestäjäporukasta jostainpäin jatkobileitä. Hän voinee opastaa sinut henkilölle, jolla on muutama merkki tallessa mattimyöhäisimpiä varten.

Yhteistyössä